Matkasin eilen Seinäjoelle vetämään Bombshell teen intensiiviä cheerleader valmentajille. Nuorille tytöille/naisille ikähaarukassa 13-17. Täytyy sanoa, että hieman jännitti, koska nämä nuoret ovat kuitenkin aktiivisia harrastajia ja valmentajia. Mutta intensiivin pääpointti oli kuitenkin nostattaa itsetuntoa, saada keinoja muiden mielipiteitä vastaan ilman, että itsetunto saisi kolautuksia. Lisäksi tarkoitus oli heittää egobuustia kehiin, oppia ottamaan kehuja vastaan ilman ajatusta, että "mitä toi haluaa". 

Olin kuullut tietysti ryhmästä jo etukäteen ja intensiivin sisältöä oli muokattu ryhmää silmällä pitäen. Itseluottamuksen kolhut oli se suurin ongelma, jota piti päästä korjailemaan. 
Laitoin tapani mukaan heidät tekemään vähän noloja juttuja pyllytyllit heiluen, kirjaamaan ylös ongelmakohtia itsessään, kehumaan muita, sekä itseään. Nolojen juttujen pointti on kehtaaminen. Kehtaako lähteä heittäytymään. Vai miettiikö liikaa, mitä muut mahtaa ajatella. Lisäksi oli muutama ryhmä tehtävä, josta selvisivät oikein mallikkaasti. 

Täytyy sanoa, että tuossa porukassa itsetunto on suhteellisen hyvissä kantimissa ja niinsanotut ongelmakohdat poikkesi jonkin verran niistä, mitä normaalisti samaa ikähaarukkaa olevat tytöt listaa. Kuitenkin havaittavissa oli negatiivista ajattelua itseään kohtaan. Piirteet, jotka muissa koettiin positiivisina, oli omalla kohdalla negatiivisia. Kehujen vastaanottaminen oli todella kankeaa. Ekalla kierroksella katseet pysyi maassa, toisella sentään jo hieman otettiin katsekontaktia. Mutta äärimmäisen vaikeaa se silti on. Kehujen antaminen sen sijaan sujui melko hyvin, joka on hieno piirre valmentajissa. Heidänhän tulee olla niitä tsemppareita, kun treeneissä ei suju tai kisat menee mönkään tai on vain huono päivä. 

Todella lahjakkaita nuoria. Nuorimmat todennäköisesti eivät ainakaan tietoisesti saaneet niin paljon irti, kuin vanhemmat. Myös moni pikkujuttu saattaa kaikille avautua vasta hetken päästä, kun ajatukset on rakentuneet päässä pidemmälle. 

https://crocodiles.fi/cheerleaderit  

Suosittelen seuraamaan tyttöjen tekemisiä somessa.
https://www.facebook.com/crocodilescheerleaders/ 

 

Ihan huikeeta! Pistäkäähän positiivisuus kiertoon ja kahujaa työkavereita/läheisiänne!

Pus! ♥ Violetta